Kasvosuojaimen ja käsidesin käytön tarpeen olin sisäistänyt melko hyvin. Olin lisäksi yrittänyt psyykata itseäni koronaviruspandemian aikana sillä, että minulla on muka ylivertainen vastustuskyky virussairauksille.

En tiedä, minkä puskan takaa se iski.

Se alkoi tammikuun viimeisellä kokonaisella viikolla maanantain ja tiistain välisenä yönä. Ensimmäisenä yönä oli lievää kurkkukipua, ruumiinlämpö oli hiukan korkea ja lisäksi oli hirveää nenänvalumista

Sinä yönä en nukkunut ollenkaan johtuen nuhasta. Mutta jo ensimmäisen yön jälkeen oireet olivat suuresti lieventyneet.

Välillä oli myös limaa kertynyt keuhkoihin, minkä vuoksi joutui silloin tällöin yskimään. Saatoin joskus myös aivastella.

Päänsärkyä minulla ei ollut muuten kuin korkeintaan silloin, kun joskus yskin.

Mirva toi torstaina ovelleni ruokaa ja koronatestipaketin. Tein testin, joka oli Biotechin Boson Rapid SARS-CoV-2-Antigen Test Card. Ennen tähän pääsyä yritin saada selvän hirvittävän pienellä painetuista ohjeista. Käytin tässä hyväkseni kännykkäni kameran zoom-ominaisuutta. Varmuuden vuoksi kävin sitten katsomassa Youtubesta vielä wanhan kaverini Lassen minulle tiedoksi laittaman ohjevideon ko. testille.

Tulos oli positiivinen.

Testin teon jälkeen onnistuin tiedottamaan eräille ihmisille sairastumisestani koronaan.

Ystäväni Liisa pistäytyi myös oveni takana samana iltana tipauttamassa postiluukustani yhden suklaalevyn ja Muumimamman Voimajuoma -teepussin.

Juttelin koronasairauteeni liittyen ystävieni, kaverieni ja sukulaisteni kanssa puhelimitse, isänpuoleisen sukuni WhatsApp-ryhmässä, yhdistykseni Discord-"huoneessa" ja Teams-"kahveilla" ja kahden veljeni ja minun Telegram-ryhmässä. Veljentyttäreni myös soitteli minulle.

Perjantaina ystäväni Virpi toi minulle koiransa Gimman kanssa ruokaa, mainion sokerikakun palasen ja yhden uuden koronatestipaketin.

Perjantaina tunsin jo, että korona oli menossa pois.

Lauantaina pidin veljien kanssa videopuhelun Google Meet -palvelussa. Julistin myös päivän ensimmäiseksi oireettomaksi päiväkseni.

Kun en päässyt ulos kämpiltäni, niin yritin nauttia siitä, että oli pakko pysytellä kotona. Onnistuin tässä yllättävän hyvin. Välttämättömyys tekee mestarin.

Hupaisan oloista on se, jos tässä mitään hupaisaa voi nähdä, että ruoantuojat laskettuaan tuomansa tavaran alas oveni luona perääntyivät toiselle puolelle kerrostaloa. Näissä olosuhteissa se tosin on normaalia toimintaa.

Minulla on sellainen villi veikkaus, että se että sairastin koronan lievänä, johtuu melko lailla siitä, että olin saanut kolme rokotusta. Minulla on kakkostyypin diabetes eli kuulun riskiryhmään. Olen iloinen, että sairauden kulku meni kannaltani suhteellisen miellyttävästi.

Sairastamisen aikana sain yöaikaan melko maailmojasyleileviä ajatuksia. Toivottavasti koronasairaus ei ole muuttanut aivojani peruuttamattomasti. Vaikka ei korona mikään kuppa olekaan.

Onneksi oirekuvaani ei kuulunut maku- tai hajuaistin heikkenemistä.

Viikon aikana kotiini syntyi hirvittävä määrä siivousvelkaa, koska en ollenkaan vienyt roskia roskakatokseen. Sunnuntai-iltana raivasin hieman kämppääni, ja se muuttui jo inhimillisemmäksi asua.

Maanantaina ennen yhdistykseni virtuaalisia "päiväkahveja" tein uuden koronatestin. Se näytti negatiivista. Mirva sanoi minulle kuitenkin, että varmuuden vuoksi ei pidetä vielä tiistaina kävelyryhmääni vaan vasta torstaina.

Vein sitten roskia runsain mitoin ja kävin sen jälkeen kaupassa ja apteekissa.

Klo 16:n jälkeen veljeni Sami toi minulle annoksen vaimonsa valmistamaa kanaruokaa. Ja se oli varsin hyvää.

 
Tom Kärnä

 PS. 4.2.2022: Torstaina kävin vielä varmuuden vuoksi hakemassa yhden koronan pikatestin apteekista. Tulos oli jälleen negatiivinen.

Johannes Kuvaja, järjestöavustaja, 1.8.2021

Sataa. Ei sada. Sataa. Ei sada. Sataisikohan siis myöhemmin vielä iltapäivällä?
Onneksi viimeviikon tuomien sateiden uhalla olin kuljettanut työpaikalle sateenvarjoa kertalleen jos toistamiseenkin. Täällähän se siis taas iloisesti odotti, seinään nojaten, kun aamulla ensimmäisenä töihin saavuin ja avasin ovet kohtaamispaikkaan.
Sateenkaaren väreissä olevana, sen luulisi pistävän silmään valkoisesta seinästä
– mutta tänne se oli nyt jäänyt ypöyksin useammaksi päiväksi.

Aamulla satoi kun istuin bussissa ja taistelin pysyäkseni hereillä. Kuitenkin sade laantui jäädessäni pois linjurin kyydistä, joka tottakai sateenvarjottomalle sateisen kelin uhrille – oli pelastus. Loppumatkan taitto kohti toimistoa häämötti, kostea sää sekä kolea ilmasto riittivät silti tuottamaan lyhyestäkin jalkapatikasta omanlaisensa urakan sekä sporttisen kokemuksen.

Työpäivä alkoi siinä missä muutkin päivät, tulen sisään, noukin päivän lehden käteeni ja suuntaan oleskelutilaan. Pudotan lehden lähimmälle aputasolle ja suuntaan keittiöön tiskille. Pesukone päälle, mikäli sille on tarvetta – ja kahvit tulille.
Tämä päivä on taas samanlainen, vaikkakin samalla hieman erilainen. Sen pohjarakenne on kuitenkin niin samanlainen, että tähän voisi miltei ennakoida kuinka seuraava päivä tulee jo kulumaan. Kuka tuo millaisenkin leipomuksen mukanaan, kuka kysyy ajankohtaisista ostoshankkeista ja kenellä on tee-hammasta kolottaa?

Jäsenkahvit. Niissä on aina silti jotakin erilaista, sillä silloin useimmiten ainakin otaksun, että kysymyksiin saadaan vastauksia. Tai näin on ollut tapana, katsotaan siis toistaako historia itseään vai muuttuuko ajan myötä, myös toimintatapa niin kuin ympärillämme oleva maailma, tämän pandemian keskellä?

On hienoa nähdä konkreettisia muutoksia tapahtuvan, ihan vaikka vaan jo istuintyynyistä aina sosiaalisen-median mainoksiin ja niin edelleen.

Pian päivä alkaakin olla jo pulkassa. Kello tulee pian 14:30 jolloin onkin aika laskea päivän tuotot kuin myös seuraavan työpäivän pohjakassa. Saa nähdä pistääkö noiden harmaiden pilvien läpi lisää vettä työpäivän päättäessäni?
– Nyt olisi mukana taas vihdoin se oma sateenvarjokin.

Johannes Kuvaja