Kevään odotus täyttää mielesi, uusi kevät.

Luonnon sulaessa, paljastuu edellisen vuoden ajatukset.

Lumen väistyessä ja auringon lämmittäessä maata,

alkavat kevätesikot ja krookukset työntää päänsä esiin mullan seasta.

Ne värjäävät kevään ensimmäisenä, kuin kauniit ajatukset, hyvät muistot.

Luonto alkaa muistuttaa kesän tulosta.

Sinun kevääsi pienet asiat opastavat sinut kesään.

Kesä antaa luonnolle värinsä, puille ja nurmille vihreytensä,

kukille ja marjoille punansa ja sinänsä.

Mikset sinä ystäväni antaisi elämäsi väriloiston tulla esiin toisten

ihailtavaksi,

sini silmissäsi ja puna poskillasi ja sydämesi kokemusten kulta,

anna niiden näkyä ja kuulua, olisit kuin kaunein kesäpäivä.

Syksyn saapuessa myös puut yhtyvät luonnon väri-iloon.

Luonnon kypsytellessä viljaa pelloilla, omakin elämäsi tuleentuu vuosi vuodelta.

Kauniisti kellastuen tähkäpäät antavat antimensa ravinnoksi elollisille.

Kuin kaunein vehnäpelto, sinun elämäsi, ajatuksesi, tunteesi, kokemukseksi,

-ymmärtääksesi, ruokkiaksesi hetken rinnallasi viivähtänyttä.

Talvea ei odota kukaan, se on päätös vuodelle,

millaiselle sen on valmistanut joku muu, joku joka tietää meidän parhaamme.

Lumihiutaleiden tipahdellessa hiuksillesi alat odottaa jo uutta kevättä, se on

elämän kiertokulku, vanhan loppu ja uuden alku. Sen kiertokulun tuloksen näet

vasta muutaman kierron päästä ja ymmärrät silloin elämäsi merkityksen –

ystäväni.

TiinaA