Lentoteoriaa mukavasti esitettynä

Vuoden 2020 alussa yhdistykseni oli tehnyt retken Ilmailumuseoon. Se antoi vaikutteita, jotka kantoivat vielä silloin, kun pienen ajan kuluttua iski päälle koronaviruspandemia.

Silloin perustin Myöhätuulen kävijän Hannun kanssa epävirallisen kotilentosimulaattorikerhon, koska piti saada jotain
viihdykettä elämään yhteiskunnan ja yhdistykseni sulkeuduttua. Vähän myöhemmin vielä toinen Myöhiksen kävijä Jari tuli mukaan projektiin. Jokaisella oli oma peliohjain mukanaan, sellainen ilotikku siis, jossa on samassa paketissa mukana sivuperäsinominaisuus sekä kaasun hallinta.

Itse asun Pähkinärinteessä. Hannu asuu Martinlaaksossa, mutta Jari asuu naapuritalossani. Siitä pitäen Hannu raahasi kannettavan tietokoneensa mukanaan kämpilleni, ja Jari viereisestä talosta toi oman laitteensa. Aina keitin porukalle kahvit.

Ensin lensimme internetselaimella pelattavalla GEOFS-kotilentosimulaattorilla. Se on ilmainen simulaattori, mutta jos ei ole maksanut Microsoftille kymppiä vuodessa paremmasta maastografiikasta, niin simulaattorin maastografiikka on susirumaa. Kun opimme lopulta saamaan omin käsin tietokoneelle asennettavan mutta kuitenkin samaten ilmaisen kotilentosimulaattorin, FlightGearin, oletuslentokoneen Cessna 172P:n moottorin käyntiin, jatkoimme kerhoamme lähinnä FlightGearilla lentäen. 

Tänä vuonna 2023 on yhteinen kotonani pidetty harrastuksemme mennyt jossain määrin jäihin. Koska yhdistys pidetään auki, ja alkuvuonna oli Myöhätuuleen perustettu kotilentosimulaattorikerho. Sitä varten ostettiin myös peliohjain. Ja parempi maastografiikka.

Myöhätuulen kotilentosimulaattorikerhoa pidetään silloin, kun joku haluaa lentää. Siinä käytetään simulaattorina GeoFS:ää, koska tietokoneelle asennettava FlightGear on liian raskas pyöriäkseen kunnolla Myöhiksen asiakaskoneella. On joitakin uusia innostuneita kasvoja nähty myös nyt lentämässä. Minä ja Hannu ja järjestöapulaisemme Heidi olemme olleet ja olemme edelleen valmiita aina auttamaan ihmisiä kotilentosimulaattoriharrastuksessa alkuun.

Tämän pitkähkön johdannon jälkeen onkin sopiva kertoa, että loppuvuonna alkaa Myöhätuulessa lentoteoriaopetus. Suomalaisista sotalentäjistä elämäkerrallista kirjallisuutta kirjoittanut kirjailija Jukka Piipponen tulee joka kuun viimeisenä perjantaina pitämään Myöhiksessä klo 11.30-13.00 lentoteoriaopetusta. Jukka sattuu myös olemaan lentäjä itse. Oppitunteihin kuuluu myös käytännön harjoittelua GeoFS:llä. 

 Tom Kärnä
Tiistai, Maaliskuu 26, 2019, 11:39

Kevään odotus täyttää mielesi, uusi kevät.

Luonnon sulaessa, paljastuu edellisen vuoden ajatukset.

Lumen väistyessä ja auringon lämmittäessä maata,

alkavat kevätesikot ja krookukset työntää päänsä esiin mullan seasta.

Ne värjäävät kevään ensimmäisenä, kuin kauniit ajatukset, hyvät muistot.

Luonto alkaa muistuttaa kesän tulosta.

Sinun kevääsi pienet asiat opastavat sinut kesään.

 

Kesä antaa luonnolle värinsä, puille ja nurmille vihreytensä,

kukille ja marjoille punansa ja sinänsä.

Mikset sinä ystäväni antaisi elämäsi väriloiston tulla esiin toisten

ihailtavaksi,

sini silmissäsi ja puna poskillasi ja sydämesi kokemusten kulta,

anna niiden näkyä ja kuulua, olisit kuin kaunein kesäpäivä.

 

Syksyn saapuessa myös puut yhtyvät luonnon väri-iloon.

Luonnon kypsytellessä viljaa pelloilla, omakin elämäsi tuleentuu vuosi vuodelta.

Kauniisti kellastuen tähkäpäät antavat antimensa ravinnoksi elollisille.

Kuin kaunein vehnäpelto, sinun elämäsi, ajatuksesi, tunteesi, kokemukseksi,

-ymmärtääksesi, ruokkiaksesi hetken rinnallasi viivähtänyttä.

 


Talvea ei odota kukaan, se on päätös vuodelle,

millaiselle sen on valmistanut joku muu, joku joka tietää meidän parhaamme.

Lumihiutaleiden tipahdellessa hiuksillesi alat odottaa jo uutta kevättä, se on

elämän kiertokulku, vanhan loppu ja uuden alku. Sen kiertokulun tuloksen näet

vasta muutaman kierron päästä ja ymmärrät silloin elämäsi merkityksen –

ystäväni.

 

TiinaA


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
Blogissa julkaistaan kävijöiden ja henkilökunnan kirjoituksia.
Lähetä oma juttusi: vantaanmielenterveys@hyvattuulet.fi
                    Toimintaamme tukemassa:                
Myöhätuuli: 
Laajaniityntie 3, 01620 Vantaa 
Puh. 046 920 3267
vantaanmielenterveys@hyvattuulet.fi
Lauhatuuli: 
Leinikkitie 22 C, 01350 Vantaa
Puh. 046 923 0882
vantaanmielenterveys@hyvattuulet.fi 
Y-tunnus: 0806546-6

Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän