Blogissa julkaistaan kävijöiden ja henkilökunnan kirjoituksia. Lähetä oma juttusi: lauri.piiparinen@hyvattuulet.fi
Keskiviikko, Lokakuu 7, 2020, 08:43 | 1 Kommentti »

Kehitys luo tyytyväisyyttä. Tämän lausahti Viiden jälkeen ohjelman juontaja siteeraten suomalaista pinnalle noussutta näyttelijää tai laajemmin ottaen taitelijaa, joka oli omassa elämässään omaksunut tämän ajattelutavan pyrkien kaikessa tekemisessään löytämään kehittymisen kautta elämän suoman mahdollisuuden onneen ja tyytyväisyyteen.

Heidi pyysi minulta jo vuosi sitten tätä blogitekstiä tunnoistani poismuuton ja uuden alun suhteen, no aiemmin en tähän vielä kyennyt, mutta tuo juontajan lausahdus sai minut heräämään, että minähän olen kuitenkin hengissä, vaikkei ihan niin mennyt kuin suunnittelin.

Nyt tiedän että, kehittyäkseen pitää uskaltaa heittäytyä tuntemattoman syleilyyn, enkä siis tarkoita ihmissuhdetta vaan elävää suhdetta elämään, kokeilla ja epäonnistua, koska kehittyähän voi vain, kun onnistuu epä. Sen jälkeen voi alkaa hakea ratkaisuja kysymyksiin miksi, mitä ja miten. Miksi kävi näin, mitä tapahtui ja miten tästä eteenpäin. Nämä voisi tiivistää ainakin tähän omaan kasvurysäykseen.

Hyviksen blogia seuranneet tietävätkin, että otin omassa elämässäni ison haasteen aika lailla vuosi sitten ja muutin takaisin synnyinseudulleni, toiseen päähän Suomen maata. Pää oli täynnä niitä ihania minua aktivoineita ja inspiroivia kokemuksia mitä olin Myöhiksessä ja Hyvien Tuulien toiminnassa elämääni etelässä ammentanut. Uudet ihmissuhteet, tekemisen meininki, pois opettelu vanhoista itsen tuohoavista toimintamalleista. Ajatuksenani oli siirtää Mielenterveysyhdistyksen toimintamuotoa tänne pohjoiseen. Oulussa toimivia kohtaamispaikkoja toki olikin, mutta halusin rakentaa kohtaamispaikkatoimintaa myös tänne maaseudulle, kun kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia ihan päivittäin tuota matkaa Ouluun taittaa.

Haavekuvat olivat suuria, ajatuksena oli, että ystävät tuttavat ja kylänmiehet riemusta kiljahdellen tulevat tarjoamaan apuaan ja ideoitaan, miten toimintaa täällä voitaisiin aloittaa, mitä tehtäisiin ja kenen kanssa. No eivät tulleet, tämä toteamus ihan täysin ilman katkeruutta. Oli aika pysäyttävää huomata, että se mitä minä olin elämääni löytänyt kohtaamispaikan toiminnan kautta, ei ollutkaan toisille tärkeää tarjota muille. Jouduin myös pettyen huomaamaan, että kun toiminta oli niin sanotusti vähän näkymätöntä, eikä siitä ollut odotettavissa kiitosta turuilla ja toreilla, se ei kiinnostanutkaan ketään. Ihmisille olikin tärkeämpää se mitä he itse antaessaan ajastaan olisivat mahdollisesti siitä saaneet.

Nämä huomiot vetivät kyllä maton aika rajusti jalkain alta. No rakensin ohjelmaa tietovisaa, bingoa, lenkkeilyä ja askartelua sitten tähän asuinyhteisön kerhohuoneelle. Bingo, tietovisa ja lenkkeily oli suksee ja tuntui että saavutti jotakin, kun sai nämä papparaiset ja mummukat lähtemään lenkille ja he oikein odottivat sitä.

Pian kuulin kuitenkin näiden asukkaiden suusta toteamuksen, että kun siellä Kertsillä on pakko käydä, minä vakuuttamaan, että ei ole pakko vaan saa, jos haluaa. Tuo toteamus oli kuitenkin hyvä herätys minulle. Nämä ihmiset olivat jo sen ikäisiä, että tällainen toiminta sai heidät uupumaan, koska he kokivat velvollisuudeksi osallistua, kun toimintaa järjestettiin. Minä en täyttänyt heidän tarpeitaan vaan omaani, minulle ei se kerta viikkoon riittänyt, enkä osannut lähteä hakemaan itselleni toimintaa, vaikka Oulun kohtaamispaikkojen tarjonnasta. Olinkin uuvuttamassa itseni lisäksi myös Kertsin kävijät, voi minä minun suunnitelmani.

Vedin itseni täysin piippuun syksyn 2019 aikana. Oli muuttorumba, enkä malttanut asettua ensin ja tutustua uudestaan kotiseutuuni ja sen ihmisiin. Piti vaan jääräpäisesti aloittaa toimintaa ja nyt huomaan ilman tarpeeksi kestävää pohjaa. Toimintaa järkkäsin itselleni Kertsin ulkopuolellakin niin, että joulun jälkeen pitikin pysähtyä ja alkaa vetämään happea ja tuli sellainen 5 kuukauden täysi stoppi. Kunnossa en ole fyysisesti ihan vieläkään, mutta kun muistaa mennä 1/3 teholla niin pärjää.

Piti tosissaan kerätä ajatuksia, missä kaikessa menikään metsään. Ja menihän se, mutta nyt sanon onneksi. Pääsin miettimään omia tarpeitani ja motiivejani. Katsomaan oikein kunnolla peiliin ja rakastamaan itseäni just sellaisena tuuliviirinä kuin olenkin. Näkemään siellä peilissä elävän naisen, joka pettymyksistä huolimatta elää täysillä. Opettelemaan jälleen sitä, ettei tarvitse olla kaikille kaikkea, eikä mitään tarvitse tehdä miellyttääkseen jotakuta. Se oli oikeastaan aika vakava paikka taas, huomata että vielä rimpuilee samoissa kivuissa kiinni, mutta onneksi sen kuitenkin hoksasi. Opin myös sen, ettei olettaman päälle voi rakentaa mitään. Se on vähän kuin sen oljista rakentaneen possun talo. Elämä tulee ja puhaltaa sen nurin. Silti luotan edelleen näihin sukulaisiin ja ystäviin mutta en enää turvaudu heihin väärällä tavalla.

Sain siis huomata, että tulinkin tänne itse kasvamaan ihmisenä ja kehittymään. Päästämään irti vanhoista kivuistani, huomaamaan että kestääkin epäonnistumisia, paineita, uusia haasteita. Tämäkin kokemus on siis loppupeleissä vain vahvistanut minua. Ei rauhoittanut, tekemisen tahto on edelleen kova, ehkä liiankin. Mutta pysähdytään sitten taas, kun sen aika on ja jos sellainen pysäytys tulee.

Koin tuon haastateltavan kanssa sielunkumppanuutta, kun hänkin totesi, että kun on aika tehdä, tehdään ja kun on aika pysähtyä, tehdään tiliä siitä mitä tuosta tekemisestä jäi käteen.

Ihanaa syksyä teille kaikille ihanille sinne

TiinaA


Perjantai, Toukokuu 15, 2020, 11:23 | Ei kommentteja »

Uusinormaali, josta kyllä selvitään

by TiinaA 10.5.2020

 

Olemme viimepäivinä kuulleet paljon ainakin minulle uutta termiä ”uusinormaali” meidän hallituksemme ja viranomaistemme huulilta monissa eri tilanteissa ja jopa uutismedia on ottanut tämän uuden sanan käyttöönsä. Vaikuttaa että uudesta nor-maalista on tulossa oikein vuoden 2020 muotisana. Edellisvuosina kaikki piti saada maaliin. Tarkistin oikein, mutta vielä uusinormaali ei ollut päässyt Kielitoimiston sa-nakirjaan. Tosin olen sen jo kuullut erään teologian tohtorin käyttämänä vuonna 2017 pidetyssä puheessa. Mietin ihan tuossa sitä, että olisinko kiinnittänyt koko sa-naan huomiota, jos olisin kuullut tuon puheen, vaikka viime syksynä. Mutta nyt se oikein nousi siitä puheesta esille, on tuota uutta normaalia sen verran jauhettu viime päivinä. Tosi varmasti on, että tämä tämänhetkinen koko maailmaa raastava tauti pandemia, muuttaa meidän ajatusmallejamme monella tavalla. Minä haluaisin kui-tenkin nostaa esille ensisijaisesti meidän jokaisen joustavuuden ihmisenä, kun on pakko, taivumme monenlaisiin asioihin, uusiinkin, jotka tulevat meidän elämämme uudeksi arjeksi. On etätyötä ja etäkoulua, on Meettejä, Zoomipalaverita, FaceTime ja TimeLine yhteyjsiä, on digiloikkaa ja hybridi hössötystä monenlaista. Työnantajat rupeavat kenties suunnittelemaan uusiksi työskentely ympäristöjä. Kohdataan asi-akkaita ja ihmisiä etäyhteyksin, se on työnantajan uusi normaali, meille muille se on se normaali. Mutta kaikkia maailman töitä ei kuitenkaan etätöinä pystytä tekemään, joten enemmän on kuitenkin sitä normaalia. Näin kun tarpeeksi vanhaksi elää saa näköjään nähdä monenlaista kehitystä ja sen kehityksen kehitystä, minun nuoruu-dessani ei ollut televisiota ja kun puhelin tuli niin se oli semmoinen kampi malli ja sentraalisantra toimi sinä digiloikkana linjoilla.

Toinen, vähän niskahiuksiani nostattava toteamus, jos ei peräti hokema, on tämä ”kyllä tästäkin selvitään”. Olen täällä lähipiirissäni paasannut, ja todennut että var-masti selvitään, mutta sen hokeminen ei muuta tätä tilannetta. Se hokema ei tuo yksinäiselle yhteisöllisyyden tunnetta eikä vanhukselle ruokaa tai puhdasta kotia ja vaatteita, saati apua monille niin psyykkisten kuin somaattistenkin haasteidensa kanssa taisteleville. Tai mikä vielä vakavampaa, mitähän ajattelevat sanonnasta he, jotka on tähän sairauteen sairastuneet, jotka kamppailevat hengestään tai ne lä-hiomaiset, jotka ovat sen rakkaansa taudille menettäneet. Puhumattakaan niistä sa-doista tuhansista, jotka ovat menettäneet työnsä tai niistä yrittäjistä, jotka kamppai-levat konkurssin kurimuksessa. Ei heitä taida paljon lohduttaa pelkät sanat, konk-reettisia tekoja tarvitaan, siten tästä selvitään.

Niin vain on kuitenkin aivan mahtavasti taivuttu meille asetettuihin rajoituksiin, py-sytään kotona ja vältetään sosiaalisia kontakteja. Meidän presidenttimmekin oli mu-kana kansan ahdistuksessa viestillään ”pysytään sosiaalisesti etäällä mutta henki-sesti läsnä”. Uskoisin meitä tässä koko tilanteessa auttaneen ensisijaisesti ihmisen luonnollinen tarve pitää niin huolta omasta kuin lähimmäisenkin hyvinvoinnista. Siinä auttamaan on tullut sitten lisäksi erilaisten yhdistysten, meidän omankin, no-peasti pystyyn nostamat palvelut, palvelupuhelimet, videoyhteydet eri palveluntar-joajien alustoilla, kauppakassi palvelut, tsemppi tekstit ja parvekejumpat. Se mikä

minusta olisi myös mietintämyssyn paikka on miksi tämä kaikki vasta nyt, ja mihin kaikkeen muuhun meillä onkaan vielä mahdollisuus, kun tarvitsemme toisen ihmi-sen kohtaamista, asioiden nopeaa järjestämistä.

Suomenkielellisesti en ole tarkistanut kuinka sana ”uusinormaali” kirjoitetaan ”oi-kein” on se vaan niin ihmeellinen sana. Suomen kielen historiaa tutkivat ainakin ovat varmasti innoissaan selvittäessään sanan sisällön todellista merkitystä, sen kai-kessa paradoksaalisuudessaan. Vai mitä olet mieltä uusi ja normaali. Laittaisin tä-hän hymiön oikein hymynaaman, jos minulla sellainen olisi tässä koneella. Meillä on hauska kieli. Ja suotakoon minulle anteeksi tällainen hiukka asenteellinen mutta hy-väntahtoinen suhtautuminen tähän uuteen tulokkaaseen. Ehkä se on jonkinlaista jännitettä tulevaisuudesta, on tämä ollut kuitenkin kohtuu mieleenpainuva kevät.

Näin äitienpäivänä mietin myös vanhemmuutta ja vanhemmaksi tulemista, eikös se-kin ole tavallaan uusinormaali, kun pieni ihmisen alku muuttaa vanhempien elämän. Kahden introverttisessä (viittaan sanalla kahden ihmisen yhdessä sopimaan yhteis-elämään) suhteessa eläneen elämään tulee maat mullistava muutos lapsen myötä. Ja kun lapsi on muuttamassa kotoa pois, valmistuu ammattiin, perustaa perheen, niin sitä vaan saa huomata, että kylläpä sitä siitäkin selvittiin.

Tässä tyttärilleni tänä äitienpäivänä kirjoittama runo, johon tuo uusi käsite pääsi mu-kaan.

 

Äidiltä tyttärelle

Syntymäsi mullisti hitaan ja hiljaisen maailmani,

antaen siihen uusia värejä ja ääniä,

siitä tuli minun uusinormaali

-sinusta tuli maailmani

Maailma maailman sisässä

sinun äitiytesi värikirjo

maalaa minua täyteläisemmäksi

Tiinuli63

 

 

Kaunista kevättä ja kesän odotusta teille kaikille.


Myöhätuuli: 
Lammaslammentie 17 A, 01710 Vantaa 
Puh. 09 853 2328
vantaanmielenterveys[at]hyvattuulet.fi
Lauhatuuli: 
Leinikkitie 22, 01350 Vantaa
Puh. 09 873 4386
vantaanmielenterveys[at]hyvattuulet.fi 
Y-tunnus: 0806546-6
IBAN:  FI97 4405 0010 5074 19
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän